Kuvaukset erosivat aiemmista videokuvauskerroista siten, että kuvattavana oli suurimmaksi osaksi vieraileva tähti! Aleksi toimi kuvaajana ja Sanni assistenttina silloin kun ei itse ollut kuvattavana. Kuvattiin lapsen leikkejä eri paikoissa ja saatiinkin helposti melkein neljä tuntia kulumaan siihen. Lopullisessa videossa näistä tulee näkymään semmoinen noin puolen minuutin pituinen pätkä, että editointivaiheessa menee varmaan aika kauan kun täytyy valita, mitä kohtia näytetään :D
Minun roolini oli "lapsuuden innokkuus ja ilo"-hahmo, joka seuraa lasta hänen toimissaan. Oli kyllä vähän koomista tepastella jalkapallokentällä rimpsumekossa, kun siellä oli muitakin palloilijoita ja aurongonottajia ja soittaa kännykästä puolet nopeammaksi nopeutettua biisiä ja laulaa siihen päälle ohikulkijoiden toljottaessa. No, aiheutettiinpahan joukollamme ainakin jotain ihmettelyn aihetta...


Aluksi kuvattiin sisällä, jonka jälkeen siirryttiin jalkapallokentälle Sarkolaan.

Kentän laidalta löytyikin hyvä puu mihin pääsi kiipeämään.
![]() |
Veturin ja valtatien välissä oli iso lupiinialue. Onneksi kukat oli vielä ihan hyvännäköisiä, vaikka osa olikin jo melko kuihtuneita. Sää oli koko päivän aivan mahtava! Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja kuvasta sai tosi tarkkaa :)
Ensimmäisen säkeistön kohta kuvattu, loput biisistä vielä jäljellä... Tämä ei olekaan mikään nopea projekti. :P







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti